Laulamisesta ja virtaamisesta

Laulu

Katsot virtaa –
ajatuksesi eivät niin vain uudistu ja puhdistu.
Sinun on itse elettävä niin kuin virtaisit.

Kuulet sisältäsi kuin musiikkia
tai hiljaisen laulun.
Älä noin vain hyräile sitä pois. Kuuntele.

Se on ainoa äänesi.

-Hannu Salakka-

Viime kesänä löysin tämän Hannu Salakan runon. Se kuvaa mielestäni ihanasti elämän virrassa mukana olemista.  Erityisesti minua kosketti kuvaus hiljaisesta laulusta, joka kumpuaa sisältämme. Jos sitä ei pysähdy kuuntelemaan, se haihtuu pois. Tai jos sen huolimattomasti hyräilee ilmoille, se katoaa tavoittamattomiin. Sitä pitää pysähtyä kuuntelemaan.

Mutta entä jos ei kuule omaa ääntään, omaa lauluaan? Silloin sitä on lähdettävä etsimään. Matka voi olla lyhyt tai pitkä, joka tapauksessa se kannattaa. Laulu virtaa sisälläsi, kuulit sitä tai et. Ja löydät sen lopulta.

Hannu Salakan runon myötä olen pohtinut laulua metaforana ihmisen sisäiselle äänelle. Se on kaunis vertauskuva. Runoilijat puhuvat usein lauluista ja laulamisesta, varsinkin Eino Leino monessa runossaan. Joskus vertauskuva auttaa ymmärtämään asioita paremmin ja syvällisemmin, jotenkin toisella tasolla.

Ajattelin tänään omaa lauluani ja sitä, että haluan laulaa sen ilmoille niin kirkkaasti kuin osaan. Se on minun oikeuteni. Kirjailija Jari Ehrnroot on vienyt tätä ajatusta vielä pidemmälle. Hänen mielestään ihmisellä on suorastaan velvollisuus toteuttaa itseään. Tämä on velvollisuus toisia kohtaan, jota tulee toteuttaa vilpittömästi. Silloin se on oikein. Itse ajattelen, että hyvään pyrkivän kutsumuksen toteutuessa yksilötasolla, toteutuu myös suurin hyvä yhteisötasolla.

Millainen on Sinun laulusi? Kuuletko sen?

                                                                                    

Tervetuloa takaisin Haaveilijan maailmaan!

Perustin tämän blogin noin neljä vuotta sitten. Silloin siitä tuntui puuttuvan punainen lanka, ja juttu jäikin aivan alkutekijöihinsä. Neljä vuotta on kulunut, ja tuo aika on sisältänyt poikkeuksellisen paljon erilaisia elämänvaiheita. 


Hetki sitten eräs ystäväni kyseli blogini perään, ja ajatus virisi mielessäni. Entä jos jatkaisin, aloittaisin uudestaan? Hänen kysymyksensä avulla myös blogin puuttuva punainen lanka löytyi. (Tai jotain sinne päin.)


Olen itse muuttunut, ja blogista tulee sen myötä erilainen. Nyt kutsun Sinua jälleen mukaan ajattelemaan, keskustelemaan ja jakamaan Elämää.


Tervetuloa!

Naisille tänään

Villiomenapuu

Vaikka se tuottaakin tuskaa,
villiomenapuu,
kun sinun oksasi leikataan irti,
kun sinuun vieraita varsia sidotaan,
ole urhoollinen.
Vapaa vartesi ei saa murtua
eikä lehtiesi villi laulu sammua.

Villiomenapuu,
pidätä henkeäsi,
odota!

Sydänyön hetkenä saapuu taika,
elokuun yönä tapahtuu ihme:
hedelmäsi ovat kypsät,
ja jalot oksasi taipuneet niiden painosta.

-Kirsi Kunnas-


Kun olin 23-vuotias, tämä runo puhutteli minua suuresti. Kirsi Kunnas oli sen kirjoittaessaan saman ikäinen. Vaikka minulla ja Kirsi Kunnaksella on 60 vuotta ikäeroa, nuo vuosikymmenet eivät ole muuttaneet sitä, mitä 23-vuotias nainen voi kokea. Hän voi kokea olevansa kuin villiomenapuu joka odottaa hedelmiensä kypsymistä. Puu josta katkotaan oksia ja johon istutetaan uusia, vieraita varsia. Tämä on välttämätöntä toimintaa jotta villiomenapuusta tulisi jalompi puu joka tuottaa syötäväksi kelpaavia, herkullisia hedelmiä. Tämä on jokaisen ihmisen ja jokaisen naisen osa. Ihmisen osa on suostua siihen että oksia katkotaan ja uusia sidotaan tilalle. Jos tähän ei ole tarvinnut suostua, uskon että elämässä on jäänyt jotain tärkeää kokematta.

Nyt, kun en enää ole 23-vuotias, koen hetkittäin olevani jo lähempänä elokuun yötä. Osa hedelmistä on kypsynyt ja olen saanut iloita niistä. Mutta osa on silti vielä raakana. Elämä on talvea ja elokuuta vuorotellen, loppuun asti. Raakoja ja kypsiä hedelmiä, keskeneräisyyttä ja valmiutta. Odotusta ja ihmettä vuoron perään.  Jokaista elokuuta seuraavat aina syksy, talvi, kevät sekä taas uusi kesä uusine raakileineen.

Naiset, olkaa rohkeasti juuri sellaisia naisia, sellaisia omenapuita, kuin tällä hetkellä sisimmässänne olette. Ei ole tarvetta kiirehtiä elokuuhun. Se saapuu aikanaan. Matka on rikkaus, ja sen aikana hedelmät kypsyvät.

Valo valtaa alaa!

Tänään ei voinut olla huomaamatta helmikuisen auringonvalon riemua. Se suorastaan sokaisi pitkän kaamoksen turruttamat silmät. Olin jopa vähän ärtynyt auringolle siitä, että se paistoi niin häikäisevästi - oli vaikea ajaa autoa. Illan pimeyden tullen muistelin kuitenkin ilolla tuota valoa, sen häikäisevää ja läpitunkevaa kirkkautta. Juuri auringossa on se voima, joka saa minut aina talven jälkeen odottamaan kevättä malttamattomana yhdessä muiden luontokappaleiden kanssa. Auringonvalo on (lähes) kaiken elämän edellytys, joten ei siis ole mikään ihme, että se saa ihmisenkin heräämään henkiin talvihorroksestaan.


Talvipimeyden aikana minua pitävät hengissä toisenlaiset valot - kynttilät. Ne ovat suorastaan elinehtoni talvella. Pidän erilaisten kynttiläasetelmien tekemisestä. Siinä puuhassa on vain mielikuvitus rajana! Nyt kun valoa ei vielä riitä koko vuorokaudeksi, kannattaa helliä itseään kynttilöiden lämpimällä valolla.

Ajattelen, että kaikki valo ei kuitenkaan ole lähtöisin auringosta. Valo voi olla lähtöisin myös Minusta ja Sinusta. Mitä enemmän valoisuutta viljelemme ympärillämme, sitä enemmän sitä myös näemme. Olkaamme siis ennen kaikkea valona toinen toisillemme! Se ei vaadi paljon. Pieni hymy antaa enemmän kuin ottaa. Suuri hymy antaa vieläkin enemmän! 

Iloa ja valoa jokaiselle, joka odottaa sydämessään kevättä!

Tervetuloa Haaveilijan maailmaan!

Joitakin kuukausia sitten sain idean oman blogin perustamisesta. Ensin taistelin ajatusta vastaan - miksi ihmeessä pitäisin omaa blogia? Eivätkö ihmiset ole jo tarpeeksi huomionkipeitä? Olenko minäkin? Sitten minun oli luovutettava, koska ajattelin blogin hyvien puolien kuitenkin olevan sen "haittoja" suurempia. Täällä voin jakaa ajatuksia ja kuvia elämästäni ihmisille, jotka ovat niistä aidosti kiinnostuneita. Muissa sosiaalisissa medioissa joutuu lukemaan sellaisia asioita ihmisten elämästä, joita ei välttämättä edes haluaisi tietää. Ajattelen, että tällä sivustolla käyvät ihmiset, jotka haluavat lukea ajatuksistani ja ideoistani vapaaehtoisesti, silloin kun haluavat.

Sivusto on vielä aivan alkutekijöissään, mutta lisäilen kuvia ja kirjoituksia sitä mukaa kun ehdin. Tulossa on ainakin käsitöitä, reseptejä, kuvia, (sielun)maisemia ja ajatuksia.

Tervetuloa siis Sinä, joka päädyit tälle sivulle! Toivon, että tämä blogi herättää Sinut kommentoimaan, keskustelemaan ja haaveilemaan!