torstai 21. tammikuuta 2016

Laulamisesta ja virtaamisesta


Laulu
Katsot virtaa –
ajatuksesi eivät niin vain uudistu ja puhdistu.
Sinun on itse elettävä niin kuin virtaisit.

Kuulet sisältäsi kuin musiikkia
tai hiljaisen laulun.
Älä noin vain hyräile sitä pois. Kuuntele.

Se on ainoa äänesi.

-Hannu Salakka-


Viime kesänä löysin tämän Hannu Salakan runon. Se kuvaa mielestäni ihanasti elämän virrassa mukana olemista.  Erityisesti minua kosketti kuvaus hiljaisesta laulusta, joka kumpuaa sisältämme. Jos sitä ei pysähdy kuuntelemaan, se haihtuu pois. Tai jos sen huolimattomasti hyräilee ilmoille, se katoaa tavoittamattomiin. Sitä pitää pysähtyä kuuntelemaan.
Mutta entä jos ei kuule omaa ääntään, omaa lauluaan? Silloin sitä on lähdettävä etsimään. Matka voi olla lyhyt tai pitkä, joka tapauksessa se kannattaa. Laulu virtaa sisälläsi, kuulit sitä tai et. Ja löydät sen lopulta.
Hannu Salakan runon myötä olen pohtinut laulua metaforana ihmisen sisäiselle äänelle. Se on kaunis vertauskuva. Runoilijat puhuvat usein lauluista ja laulamisesta, varsinkin Eino Leino monessa runossaan. Joskus vertauskuva auttaa ymmärtämään asioita paremmin ja syvällisemmin, jotenkin toisella tasolla.
Ajattelin tänään omaa lauluani ja sitä, että haluan laulaa sen ilmoille niin kirkkaasti kuin osaan. Se on minun oikeuteni. Kirjailija Jari Ehrnroot on vienyt tätä ajatusta vielä pidemmälle. Hänen mielestään ihmisellä on suorastaan velvollisuus toteuttaa itseään. Tämä on velvollisuus toisia kohtaan, jota tulee toteuttaa vilpittömästi. Silloin se on oikein. Itse ajattelen, että hyvään pyrkivän kutsumuksen toteutuessa yksilötasolla, toteutuu myös suurin hyvä yhteisötasolla.
Millainen on Sinun laulusi? Kuuletko sen?

                                                                                    



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti