Valo valtaa alaa!

Tänään ei voinut olla huomaamatta helmikuisen auringonvalon riemua. Se suorastaan sokaisi pitkän kaamoksen turruttamat silmät. Olin jopa vähän ärtynyt auringolle siitä, että se paistoi niin häikäisevästi - oli vaikea ajaa autoa. Illan pimeyden tullen muistelin kuitenkin ilolla tuota valoa, sen häikäisevää ja läpitunkevaa kirkkautta. Juuri auringossa on se voima, joka saa minut aina talven jälkeen odottamaan kevättä malttamattomana yhdessä muiden luontokappaleiden kanssa. Auringonvalo on (lähes) kaiken elämän edellytys, joten ei siis ole mikään ihme, että se saa ihmisenkin heräämään henkiin talvihorroksestaan.


Talvipimeyden aikana minua pitävät hengissä toisenlaiset valot - kynttilät. Ne ovat suorastaan elinehtoni talvella. Pidän erilaisten kynttiläasetelmien tekemisestä. Siinä puuhassa on vain mielikuvitus rajana! Nyt kun valoa ei vielä riitä koko vuorokaudeksi, kannattaa helliä itseään kynttilöiden lämpimällä valolla.

Ajattelen, että kaikki valo ei kuitenkaan ole lähtöisin auringosta. Valo voi olla lähtöisin myös Minusta ja Sinusta. Mitä enemmän valoisuutta viljelemme ympärillämme, sitä enemmän sitä myös näemme. Olkaamme siis ennen kaikkea valona toinen toisillemme! Se ei vaadi paljon. Pieni hymy antaa enemmän kuin ottaa. Suuri hymy antaa vieläkin enemmän! 

Iloa ja valoa jokaiselle, joka odottaa sydämessään kevättä!